Nuorten 13-16v tanssillisen voimistelun ryhmä
Suomen Voimisteluliiton lajiesittelyn mukaan:
Tanssillinen voimistelu on ilmaisullista liikettä
"Tämän lajin sielu ja sydän ovat keskustalähtöisyydessä ja liikkeen virtaavuudessa, joihin yhdistyvät liikunnan lisäksi rytmisyys, luovuus, esteettisyys ja ilmaisullisuus. Perusvoimistelutaidot muodostavat lajin pohjan, jonka lisäksi harjoitellaan oikeanlaista keskustaliikuntatekniikkaa ja liikkeiden ja hengityksen sitoutumista toisiinsa. Vartalotekniikan rinnalla harjoitetaan jalkatekniikkaa ja hyppyjä sekä erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, kuten liikkuvuutta ja voimaa.
Tanssillisen voimistelun ohjelmissa korostuu esiintyjien ilmaisullisuus ja ohjelman kokonaisvaltaisuus, joten tekniikan harjoittamisen ohella on tärkeää paneutua myös esiintymiseen erilaisin ilmaisu- ja luovan liikunnan harjoittein." (Suomen Voimisteluliitto - Lajiesittely)
Ryhmä on suunnattu aloittelijoille, mutta siihen voi osallistua myös aiemmin tanssia tai voimistelua harrastaneet.
Tunnit koostuvat lämmittelystä, erilaisista askelkuvioista sekä tanssisarjoista ja venyttelystä ja ne suunnitellaan siten, että jokainen voi osallistua ja tuntea onnistumisen riemua. Sarjoista muokataan kauden kuluessa kokonainen tanssi, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä.